Teollisuuden sähköistyminen ei onnistu ilman nykyistä suurempia investointeja

Teollisuuden investoinnit ilmastonmuutosta torjuviin hankkeisiin ovat tällä hetkellä alimitoitettuja suhteessa niiden aiheuttamiin päästöihin, arvioi Energionin suunnittelujohtaja Ilari Vuores. Teollisuuden sähköistäminen on yksi avaintekijöistä hiilineutraalin tulevaisuuden rakentamisessa. EU:n päästötavoitteiden lisäksi ajureina toimivat kasvanut ympäristötietoisuus ja Venäjän hyökkäyssodan kirittämä tarve irrottautua fossiilienergiasta. Merkillepantavaa kuitenkin on, että vaikka teollisuus aiheuttaa noin kolmanneksen globaaleista päästöistä, päästövähennyksiin tähtäävät investoinnit ovat…

Miksi energiatehokkuustyö on tärkeää?

Energiankulutus on yksi suurimmista ilmastoa lämmittävien päästöjen lähteistä. Energiatehokkuustyö on paitsi ilmastoteko, se myös kannattaa taloudellisesti. Energiatehokkuustoimissa on syytä katsoa pidemmälle kuin tuotannollisissa investoinneissa. On toimia, joiden takaisinmaksuajat ovat lyhyitä, mutta usein isompia vaikutuksia saadaan aikaan hankkeilla joiden takaisinmaksuajat ovat tuotantoinvestointeihin nähden pitkiä. Toisaalta nämä hankkeet tuottavat säästöä koko elinkaarensa ajan jopa 20-25 vuotta. Usein…